Jukka-Pekka.Kukkonen

Taksiliikenne ja sen käsittämätön rekrytointi

  • Taksiliikenne ja sen käsittämätön rekrytointi

Olemme tänään saaneet jälleen lukea yhden taksialan ison yhtiön tulevaisuuden suunnitelmista. Tämä(kin) iso yhtiö aikoo / kertoo rekrytoivansa uusia kuljettajia satojamääriä nyt ja silloin, kun taksiala vapautetaan kilpailulle. Suomalainen toimittaja nielee markkinointiviestinnnän sokeasti, kyseenalaistamatta totuuspohjaa.

Sitten siihen faktapohjaan. Yksi taksi vaatii operoitavakseen vähintään yhden ja mielellään jopa 3 työntekijää tai vähintään yrittäjän ja yhden kuljettajan, riippuen yrittäjän työmoraalista työntekoon. Tämä tarkoittaa sitä, että 100 autoa vaatii vähintään 200 työntekijää, ja mielellään 300 työntekijää. 200 autoa vaatii jo vähintään 400 työntekijää, ja mielellään 600 työntekijää. Parhaimmillaan eräs taksiyhtiö on kertonut lisäävänsä autojen määrää jopa 1 500 kappaleella, eli jopa vähintään 3 000 työntekijällä (!)


Tällä hetkellä taksialalla on lukematon määrä vapaita työpaikkoja. Rekrytointi, koulutus tai jopa nykyisten osaavien kuljettajien palkkaaminen on vaativaa, liki mahdotonta. Takseja makaa autotalleissa, koska työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole ajamaan merkittyjä ajovuoroja. Kuitenkin ulkomaalaisella pääomalla toimiva yhtiö pystyy palkkaamaan "hetkessä" satoja työntekijöitä alalle jota jo ennestään vaivaa työvoimapula? Tämä on täysin mahdoton yhtälö.

Astuuko kuvaan aktiivimalli? Astuuko kuvaan orjatyövoima? Astuuko kuvaan mikä? Vai jääkö kymmenet / sadat autot talleihin makaaman, odottamaan parempaa tulevaisuutta? Nykyinen uutisointi on käsittämätöntä, kun muistetaan missä nyt olemme. Tuleeko taksista yhtäkkiä trendi? Se huippu työpaikka, jonne kaikki haluavat ja toivovat?

Esimerkkinä Ruotsi:

Taksiyrittäjät maksavat jopa 1500 eur / kk saadakseen toimia tietyn luotettavan taksiyhtiön välityksessä. Työtunteja he tekevät n. 190 h / kk. Palkka on liikennesektorin pienin, n. 18-19 000 kruunua / kk (brutto).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat